Äänettömien ääni, kuvattomien kasvot

Eriarvoisuus tappaa. Myös tilastojen mukaan.

Vantaan Illusia ‑päiväkeskus Koivukylässä on juuri aamusella auennut. Sisällä on jo jonkun verran ihmisiä, omissa porukoissaan ja yksin, keskittymässä hiljaisina aamiaiseen. Tänään tarjolla on veloituksetta kahvia, sipsejä ja puuroa ja mahdollisuus jutella Heikki Hiilamon kanssa.

Jos eriarvoisuus ei ennen ole näkynyt niin pahasti nuorten elämässä, niin nyt näkyy. Nuoret puhuvat asiasta myös paljon keskenään, ja noista keskusteluista avautuu meille aikuisille vain paloja. Tämä aihe nousee aika ajoin myös oman nuorisoni kanssa esille. Kerran keskustellessani kysyin lupaa, saanko laittaa muutamia esiin nousseita ajatuksia ylös, ja he vastasivat myöntävästi.

Kolmen eri kaakkoissuomalaisen kohtaamispaikan kävijät keskustelivat eriarvoisuudesta ja köyhyydestä. Eriarvoisuus ei ole vain sana, joka kuvaa yhteiskuntaa teoreettisesti. Se on myös elettyä ja koettua elämää. Yhteiskunnallisessa keskustelussa eriarvoisuudesta on ensisijaisen tärkeää ja tavoiteltavaa kuulla heitä, jotka itse ovat kokeneet tai kokevat eriarvoisuutta.