Äänettömien ääni, kuvattomien kasvot

Yksinäisyyden ydin on kokemus ulkopuolisuudesta. Yksinäisyys ei johdu välttämättä siitä, että olisi pulaa ihmisistä. Ihminen voi siis olla yksinäinen, vaikka ympärillä olisikin toisia ihmisiä.

Elämme haastatteluyhteiskunnassa, jossa ihmisiltä odotetaan selkeää tarinaa itsestään ja elämästään. Dokumentaarisessa työssäni olen oppinut, että merkityksellisin puhe syntyy usein silloin, kun ihminen pysähtyy, epäröi ja etsii sanojaan.

Ihmisillä on taipumus nähdä elämä tai sen yksittäinen osa tarinana. Kun kerromme itsestämme tai kun kuuntelemme toista, oletamme elämän tarinaksi. Tarinassa yksittäiset kokemukset ja tapahtumat liittyvät toisiinsa; tätä kutsutaan juoneksi.

Kohtaamisesta puhutaan paljon. Vallitsee varmaankin yksimielisyys, että se on hyvä asia. Kovin harvoin pysähdytään pohtimaan, mistä silloin oikeastaan puhutaan, kun puhutaan kohtaamisesta. Onko se hyvän asiakaskokemuksen tuottamista? Ja miten se puolestaan tapahtuu?

Elämässä tapahtuvia takaiskuja pystyy harvoin ennakoimaan tai välttämään. Vielä harvemmin niistä voi selvitä ja toipua tuokiossa, saati helposti. Tavallisempaa on se, että koetusta takaiskusta toipuminen ottaa aikaa ja vaatii oman elämäntilanteen tarkastelua monesta eri suunnasta ja näkökulmasta.

”Kokemusasiantuntijat on opettanut organisaatiolle niin kun kaikki ne käytänteet, mitä me teemme tällä hetkellä.”