Päihdeongelmasta toipuminen löytämisenä, luomisena ja tarinanmuutoksena

Artikkeli pohjautuu vuonna 2018 Itä-Suomen yliopistossa julkaistuun väitöskirjaani*. Lyhyitä tekstejä täydentävät noin viiden minuutin videot. Kolme ensimmäistä videota käsittelevät toipumista, toipumispääomaa, löytämistä ja luomista sekä uuden tarinan kirjoittamista. Kaksi viimeisintä videota syventää näkökulman siihen, miten kristinusko voi auttaa toipujaa.

Toipuminen ja toipumispääoma

Päihdeongelma on laajempi käsite kuin päihderiippuvuus, koska päihdeongelma kattaa myös muita terveyteen, hyvinvointiin, arkeen ja elämään liittyviä näkökulmia kuin vain haitallisen päihteiden käytön. Siksi myös toipuminen on enemmän kuin vain päihteistä irrottautumista.

Toipuminen tarkoittaa koko elämäntilanteen muutosta, jopa koko identiteetin muutosta. Kyse ei ole vain päihdekäyttäytymisen muutoksesta, joka on välttämätön mutta ei riittävä tekijä muutoksessa.

Muutosta tuettaessa tulee huomioida, että haitallisesti päihteitä käyttävien edellytykset toipua ovat erilaiset. Näitä eroja havainnollistaa toipumispääoman käsite.

Toipumispääomalla tarkoitetaan toipumista tukevia tekijöitä, jollaisia ovat esimerkiksi läheiset ihmiset, työ, asunto, varallisuus ja mielenterveys. Jos ihmisellä on tällaista pääomaa käytettävissään, hänen edellytyksensä toipua haitallisesta päihteiden käytöstä ovat kovin erilaiset kuin henkilöllä, jolla tällaista pääomaa on vähän. Yksinäisen, osattoman, köyhän, asunnottoman ja työttömän on haastavampaa irrottautua haitallisesta päihteiden käytöstä.

Tämän jutun fokuksessa ovat henkilöt, joiden toipumispääoma on vähäinen.

Tarkoitus on nostaa esiin heidät, joiden päihdeongelmaan liittyy monia muita arkea ja elämää kaventavia haasteita, joiden päihdeongelmaa ei voi lähestyä kapeasti vain päihderiippuvuuteen rajautuen ja joiden toipumispääoma on vähäinen. Mitä toipuminen on silloin, kun se vaatii enemmän kuin vain haitallisesta päihteidenkäytöstä luopumista?

Toipuminen löytämisenä ja luomisena

Toipuminen on suhteen luomista menneeseen, aktiiviseen ja haitalliseen päihteiden käyttöön, mutta se on myös suuntautumista tulevaan.

Toipuminen pitää sisällään irrottautumisen päihteiden haitallisesta käytöstä, mutta toipumista ei tule nähdä vain irrottautumisena tai luopumisena. Päihdeongelmasta toipuminen ei ole kuin hammassäryn hoitamista, jossa tarkoituksena on vain hankkiutua eroon hammassärystä. Kun kyse on vuosia kestäneestä ja elämää kokonaisvaltaisesti hallinneesta päihdeongelmasta, toipuminen on identiteettityötä, jossa aiemmasta elämästä irrottautumisen lisäksi rakennetaan tulevaa.

Englanninkielinen ajatus ”Recovery = Discovery” ei käänny luontevasti suomeksi, mutta ajatus on kaikilla kielillä kristallinkirkas. Toipuminen on löytämistä, matka uuteen, seikkailu. Toipuminen ei ole vain eroon pääsemistä, luopumista ja lopettamista, vaan matka uuteen elämään, uuteen itseen. Päihdeongelmasta toipumisessa kyse on voimavaroista, ratkaisuista, merkityksestä ja löytöretkestä tulevaan.

Legoja voi rakentaa ainakin kahdella tavalla. On mahdollista käyttää pakkauksen mukana tulleita ohjeita ja rakentaa vaihe vaiheelta rakennelma, joka näyttää juuri samalta kuin pakkauksen kannessa. Tai legoja voi rakentaa niin, että yhdistelee palasia ilman ohjeita, kokeilee, luo, välillä purkaa ja taas rakentaa. Lopputulos on ainutlaatuinen.

Legojen tai toipuneen identiteetin rakentaminen ohjeen mukaan on hyvä ja turvallinen valinta. Mutta toipumisen voi nähdä myös luovana prosessina, jossa ainutlaatuisen elämän ja ainutlaatuisen nykyisyyden omaava henkilö luo annetuista palasista, malleista ja tarjolla olevista virikkeistä käsin ainutlaatuisen elämän. Hän antautuu löytöretkelle ja luo omannäköisensä elämän. Toipumisen voi nähdä löytöretkenä ja sen voi nähdä luomisena.

Toipuminen tarinamuutoksena

Toipuminen on uuden itseä koskevan tarinan kertomista.

William Randallin** mukaan luomme itsemme itsestä kertomiemme tarinoiden kautta. Itsestä kerrottu sisäinen tarina on se tapa, jolla näemme itsemme. Tarinat ovat keino jäsentää kokemuksia ja tehdä niistä merkityksellisiä. Ja Randall puhuu tarinoista monikossa, koska meillä on ja me olemme monia tarinoita.

Kokemus ja tarina eivät ole sama asia, tarina on se, mitä kerromme kokemuksista ja toiveista. Tarinalla on suuri voima vaikuttaa siihen, miten ihminen näkee itsensä, menneensä ja tulevaisuutensa.

Ihmisessä tapahtuva muutos on siten ihmisen itsestään kertoman tarinan muutos. Koska toipuminen on muutos, sen voi nähdä itsestä kerrotun sisäisen tarinan muutoksena.

Ihmiset yleisesti ja päihteitä haitallisesti käyttävät ihmiset erityisesti kohtaavat toisten heistä esittämiä näkemyksiä ja tulkintoja, toisten tarinoita heistä itsestään. Monet voivat olla vahvan stereotyyppisiä, kertoa enemmän joistain ihmisistä yleisesti kuin juuri yksittäisestä ihmisestä. Ihmisen tarinan ei tarvitse olla sellainen, jota toiset kertovat hänestä. Jokaisella on oikeus omaan tarinaansa.

Vaikka ihmisen ei tule antaa toisten kirjoittaa hänen tarinaansa eikä suostua stereotyyppisten tarinoiden yleiseksi hahmoksi, oman tarinan kirjoittaminen ei myöskään tapahdu eristyksissä.

Meitä ympäröi valtavan laaja sosiaali-kulttuurinen tarinavaranto: kirjat, elokuvat, televisio-ohjelmat, sadut, musiikki. Jokainen meistä hyödyntää tätä tarinavarantoa oman sisäisen tarinansa sanoittamisessa. Keskeistä on, että oma tarina pysyy omana: että itse valitsee, mistä aineksista, sanoista ja ilmauksista rakentaa oman tarinansa.

Toipuminen on tapahtunut, kun sisäisen tarinan tyylilaji on muuttunut eikä tarina ole enää entisen päihteiden käyttäjän eikä toipujan tarina. Päihde-ehtoinen mennyt on osa tarinaa, mutta ei hallitse sitä, ei mennyttä eikä etenkään tulevaa.

Toipuminen ja eletty kristinusko

Miten kristillinen perinne voi tukea toipumisessa? Tarkoitus ei ole ottaa kantaa siihen, kuinka yleistä tällainen kristilliseen traditioon tukeutuminen on, vaan keskittyy esittelemään, miten se on joidenkin kohdalla tapahtunut.

Keskeistä on ”eletyn uskon” käsite. Koska kyse tässä on kristinuskosta, käytän termiä ”eletty kristinusko”. Kyse ei virallisesta, opillisesta ja institutionaalisesta kristinuskosta vaan runsaasta kristillisestä traditiosta ja siitä, miten tavalliset ihmiset, tässä tapauksessa päihdeongelmasta toipuvat ihmiset, ovat hyödyntäneet tätä traditiota omassa toipumisessaan. Kyse ei ole kristillisyydestä vaan monista kristillisyyksistä.

Kristinuskon kaksituhatvuotisen tradition voi nähdä laajana sosiaali-kulttuurisena tarinavarantona. Tämä tarinavaranto on läsnä esimerkiksi teksteissä, kuten Raamatussa, hengellisissä lauluissa, puheissa ja kuvissa.

Kristillinen perinne on erittäin runsas ja hyvin inhimillinen: kristinuskon perinne kertoo ihmisten tuskasta, hädästä ja kaipuusta mutta myös lohdusta, toivosta ja uskosta. Ei ehkä ole yllättävää, että tällaisesta perinteestä löytyy oivalluksia, jotka auttavat jäsentämään omia kokemuksia, myös silloin, kun omat kokemukset liittyvät päihde-ehtoisen elämän varsin rankkoihin vaiheisiin sekä toipumisen prosessin kipuihin ja iloihin.

Tarinavarannon vahvuus on juuri siinä, että se auttaa sanoittamaan koettua: se tarjoaa käsitteitä, ilmaisuja ja roolimalleja kokemuksiin, joista on vaikea saada otetta. Toisaalta puhutteleva teksti tai laulu voi myös synnyttää uuden kokemuksen, oivalluksen tai havahtumisen, jotain, mikä auttaa näkemään oman elämän uudella tavalla ja kirjoittamaan oma sisäinen tarina uusiksi.

Ei ole mahdollista tietää, mitkä jakeet tai laulut auttavat uudistumisessa. Kristinusko rikkaana tarinavarantona saattaa auttaa joitain juuri siksi, että sen tarjoamat ainekset ovat niin runsaat ja luotaavat ihmisen syviä kysymyksiä.

Toipuminen ja lupa elää

Ajattelen, että esiin nousseet kristillisestä perinteestä ammennetut toipumista tukevat sisällöt pitävät sisällään yleisemminkin kiinnostavan näkökulman siihen, minkälaiset kysymykset ovat toipumisessa keskeisiä, nimenomaan, kun toipumisella tarkoitetaan identiteettiprosessia ja uuden sisäisen tarinan kirjoittamista.

Kristinuskon vahvuus tarinavarantona oli sen vahvat lupaukset uudistumisen mahdollisuudesta. Uusi sydän oli merkityksellinen lupaus vaikeassa tilanteessa, elävän sydämen saaminen kivisydämen tilalle sanoitti erinomaisella tavalla päihde-ehtoisen elämän kovettamaa elämää.

Moni on yrittänyt lopettaa päihteiden käytön usein, mutta joutunut pettymään. Kristillisestä perinteestä luettu lupaus siitä, että toipuminen ei ole itsen varassa, auttoi vaikeina hetkinä – korkeimpaan voimaan tukeutuminen toki on yleistä päihdetoipumisessa muutenkin.

Ehkä vaikuttavimmillaan kristillinen traditio oli silloin, kun se pystyi sanoittamaan pari vuosikymmentä päihde-ehtoista ja rikollista elämää eläneelle ihmiselle, että juuri hänen koko elämällään oli arvo ja tarkoitus. Vaikka elämä näytti ihmisten silmissä, omissakin silmissä, hukatulta, se oli arvokas ja ainutlaatuinen. Rikas, rämä – mutta oma.

Toipuminen on prosessi ja eri ihmisillä se etenee eri tavoin. Ei ole mahdollista luoda yhtä toipumisen ajallisesti etenevää kuvausta. Mutta jonkinlainen ajallinen järjestys näillä esiin nousseilla sisällöillä on: lupaus muutoksesta ja erilaiset syyllisyyskysymykset aktivoituvat usein prosessin alussa, ajatukset oman elämän arvokkuudesta ja oikeudesta elää hyvää elämää myöhemmin.

Päihteitä pitkään haitallisesti käytättänyt ihminen tarvitsee uuden sisäisen tarinan kirjoittamisessa luvan elää ja nimenomaan luvan elää omaa elämäänsä, hän tarvitsee kokemuksen omasta arvostaan ja luvan elää hyvää elämää.

* Pekka Lund: Christian Faith and Recovery from Substance Abuse

**William Randall: The Stories we are. EA essay on self-creation.