Eriarvoisuus nuorten elämässä: ”Kaikki tietää kavereita, joilla pyyhkii lujaa ja joilla menee huonosti”

Kysyn pojiltani heidän omaa reseptiään, mikä muuttaisi eriarvoisuustilannetta heidän näkemyksensä mukaan paremmaksi. Oma nuorisoni, pojat 20, 18 ja 14 vuotta, joista kaksi nuorinta asuu vielä kotona.

Asumme pääkaupunkiseudulla, ja poikien kaveripiiri muodostuu eri kouluissa opiskelevista nuorista. Kaveripiiri on monikulttuurinen ja monikielinen. Koska kaikki lapseni ovat poikia, esiin nousseet asiat koskevat ehkä enemmän juuri poikien kuin tyttöjen maailmaa, mutta yhteneväisyyksiä varmasti on paljon.

Luoko some eriarvoisuutta?

Some ei noussut tämän teeman alla lainkaan esille. Johtuuko se siitä, että puhuin vain poikien kanssa ja some ei heillä ehkä ole ykkösenä mielessä tai se ei muuten ole merkittävässä asemassa eriarvoisuudesta ja köyhyydestä puhuttaessa? Spekulaatiota, joo, mutta en myöskään ymmärtänyt asiasta kysyä.

Asioita ei saisi sukupuolittaa enää, mutta oma kokemusmaailmani on osoittanut, että some puhututtaa vähemmän poikalasten perheissä kuin tyttölasten perheissä, ja siksi se nyt tässä myös loistaa poissaolollaan.

Nuorilla on paljon tunteita, jotka liittyvät eriarvoisuuteen ja köyhyyteen

Kaikki tietää kavereita, joilla pyyhkii lujaa ja joilla menee huonosti. Osa kavereista ikään kuin valuu syrjäytymisen tielle, ja tämä herättää paljon surua, joskus vihaakin.

Nuorilla on paljon tapoja auttaa toinen toisiaan, mutta perusongelmaa se ei poista. Nuoret kasvavat ja eriytyvät eri maailmoihin vähitellen, joskus hyvinkin nopeasti ja rajusti. Osa jatkaa samaan suuntaan, osan polku vie täysin vastakkaiseen, vaikka olisi oltu kuinka hyviä ystäviä. Ilmiö ei ole uusi, mutta silmiinpistävää tässä ajassa on juuri taloudellinen eriarvoisuus ja kuinka syväksi kuilu voi kasvaa ja on kasvanut.

Ikuinen teema ja keskustelunaihe on päihteet

Tiedämme, että nykynuoriso juo ja käyttää päihteitä vähemmän kuin aikaisemmin. Silti nuorisolla on edelleen vakavaa päihteiden käyttöä tai kokeiluja hyvinkin nuorella iällä. On uskomatonta, kuinka helposti päihteitä saa tänä päivänä! Netistä saa tilattua mitä vaan ikään katsomatta. Olen itsekin nähnyt näitä sovelluksia ja olen järkyttynyt.

Kaukana on ne ajat, kun jouduttiin pyytämään apua täysi-ikäisiltä kavereilta, jos haluttiin alkoholia. Jo nuorison slangi ja kieli, jota päihteistä puhuttaessa käytetään, on monelle vanhemmalle ihan täyttä hebreaa. Ja eriytyminen näkyy: osa nuorista uppoaa tuohon päihdekulttuurin ihmeelliseen maailmaan syvälle ja osa ei tiedä asiasta mitään tai hyvin vähän.

Eriarvoiset koulut luovat eriarvoisia nuoria

Koulujen eriarvoistuminen, mikä usein liittyy asuinalueiden eriarvoistumiskehitykseen, on nuorilla tarkkaan tiedossa. On kouluja, mistä löytyy kaikki mahdollinen tuki, ja on kouluja, joista tukea on todella haasteellista saada. Nuoret kertovat, että osa kavereista tarvitsisi apua oppimiseen ja koulu ei suju, mutta tukiopetusta on vaikea saada tai sitä ei tarjota. On hyväksyttyä olla koulussa tekemättä hirveästi mitään.

Sitten on kouluja, joissa tukea ja apua saa. On yhteydenottoja perheisiin, järjestetään tukiopetusta ja on saatavilla erilaisia oppilashuollon palveluja. Todella ison merkityksen nuoret itse antavat opettajille.

Sitten on opettajia, jotka ansaitsisivat erityismaininnan, koska he jaksavat haastaa, vaatia ja innostaa. He antavat aikaa myös niille nuorille, jotka kipeimmin aikuista tarvitsevat, he välittävät aidosti kohtaamalla, mutta myös vaativat.

Mikä on koulun ja mikä lastensuojelun tehtävä?

Julkisuudessa on keskustelua siitä, että lastensuojeluilmoituksia on tehty jo joka 6. yläasteikäisestä nuoresta. Jos koulu ei maistu tai kiinnosta, niin mikä on koulun vastuu luoda oppimiselle sellainen ympäristö, missä nuori viihtyy? Jossa jokainen voisi kokea olevansa hyväksytty ilman kiusaamista ja saisi mahdollisuuden loistaa omilla kyvyillään.

Lastensuojelu ei nähdäkseni voi siirtyä kouluympäristöön, vaan sille on määrätty oma erillinen tehtävänsä. Koulussa voidaan paljon huonosti ja opettajat kertovat, että luokkamääriä on kasvatettu koulussa kuin koulussa. Byrokratia ja eri velvoitteet syövät paljon opettajan aikaa.

Me vanhemmat olemme myös ongelma ja olemme myös pahasti eriytyneet. Osa vanhemmista on erittäin vaativia opettajia kohtaan ja esittävät toisinaan utopistisia toiveita. Osa vanhemmista taas on aivan pihalla tai heihin ei saada yhteyttä lainkaan.

Taloudellinen eriarvoisuus puhuttaa nuoria

Nuoret puhuvat taloudellisesta eriarvoisuudesta yllättävän paljon, ja teema selvästi pohdituttaa. Lapsena lapset elävät osin vielä samassa kuplassa, mutta nuoret eriytyvät. Osa päihteiden käyttäjiksi, osa raittiiksi. Osa käy ”hyviä” kouluja ja osa käy huonommin resursoituja ja usein haastavien sosioekonomisten asuinalueiden kouluja.

Nuoriso tietää. Me vanhemmat ja poliitikot pidämme vielä tiukasti kiinni siitä, että kaikki koulut pystyvät tarjoamaan tasokkaan perusopetuksen asuinalueesta riippumatta. Osa opettajistakin on tätä mieltä, mutta eivät enää kaikki. Osa nuorista tippuu auttamatta koulusta, kävisivät he sitten mitä koulua tahansa, mutta koulusta tippuu huonommin, jos apua on saatavilla omasta koulusta.

Harrastuksissa näkyy perheiden taloudellinen tilanne

On kaksi täysin eri maailmaa: On maailma, missä nuoret harrastavat koripalloa ja jalkapalloa. On leirejä ja kisamatkoja aina ulkomaita myöten. On nuoriso, joka ei harrasta mitään. Haluaisi ehkä, mutta perheellä ei ole rahaa. Saatetaan pyöriä kavereiden kanssa kauppakeskuksissa härnäämässä vartioita, hengaillaan muuten vaan, ehkä joskus jengiydytäänkin myös muiden kuin oman kaveriporukan kanssa. Onneksi on nuorisotaloja, ja jos on onnea, siellä on turvallisia aikuisia, jotka juttelevat, kohtaavat ja ymmärtävät nuoria.

Taloudellinen niukkuus perheissä tarkoittaa muutakin kuin syrjäytymistä harrastuksista. Jatkuva rahan puute aiheuttaa jatkuvaa stressiä, huolta ja murhetta. Osa nuorista saa kaiken, joskus liikaakin ilman velvoitteita, ja osa joutuu keksimään joskus rankkojakin selviytymiskeinoja. Osa nuorista kokee jäävänsä omine ongelmineen yksin, koska joko vanhemmilla on niin paljon jo omia ongelmia tai sitten vanhemmat ovat liian kiireisiä omissa töissään.

Nuoret erkaantuvat auttamattomasti toisistaan, ja pohjalla syy on usein juuri raha. Toisilla nuorilla on varaa kahviloihin, leffoihin ja harrastuksiin, on motivaatiota ja tulevaisuuden suunnitelmia. On kouluja, missä on resursseja puuttua mahdollisiin oppimisvaikeuksiin tai oppilaan yksityiselämän kriiseihin. On vanhempia, joilla on tietoa ja taitoa hankkia sekä saada apua nuorilleen, tarvittaessa myös rahalla.

On pienestä kiinni, kuka lopulta syrjäytyy

Nuorten erkaantumista on raskasta seurata myös vanhempana. Nuoret surevat ja ovat aidosti huolissan kavereista, jotka ovat vailla rahaa, ajautuvat päihdekierteisiin tai putoavat koulusta. Usein hommat alkavat harmittomana kokeiluna, mutta paisuvat lopulta suuremmaksi vyyhdiksi. Pikkurikollisuus alkaa houkuttaa ja päihteitä kuluu. Lastensuojelu on voimaton, keinoja pysäyttää kehitystä on vähän.

Yksi tosiasia, mitä ääneen ei saa sanoa: koko lastensuojelu on täynnä tätejä, joista harva saa todellisen kontaktin nuoreen. Ollaan hyvin kaukana nuorten monimutkaisesta maailmasta: nuoren pitää pärjätä porukassa ja omassa perheessä, saada rahaa sosiaaliseen elämään, pärjätä oman elämän ongelmien kanssa ja huolestuttavan usein yksin vailla aikuisten tukea.

Tämä on nuorten näkemys asiasta, johon aikuisena ei ihan hirveästi pysty sanomaan mitään, vaikka haluaisin esittää vastalauseita.

Ihminen rakentuu osana ympäristöään ja oppii toisilta ihmisiltä

Mieleeni tulee hiljattain edesmenneen kirjailijan Paul Austerin romaani 4321, missä on päähenkilö Archie Fergusonin neljä rinnakkaista tarinaa. Sama henkilö, samat vanhemmat, mutta eri lähtökohdat perhesuhteissa, taloudellisessa tilanteessa ja asuinympäristössä ja elämän sattumuksien myötä eri elämänkohtalot.

Kaikki meistä eivät saa samoja taloudellisia lähtökohtia, mutta niillä on iso merkitys siinä, millaiseksi elämänpolku mahdollistuu. Kouluympäristö on yksi iso tekijä.

Pienillä asioilla päästäisiin syrjäytymiseen kiinni, jos haluttaisiin

Elämä on epäreilua. Lähtökohdat ovat erilaiset, joita koulun ja hyvinvointivaltion pitäisi pystyä tasoittamaan. Jokaisella tulisi olla mahdollisuus erilaisiin harrastuksiin, jos luotaisiin sellaiset puitteet. Tähän uskoo nuoriso ja uskon minäkin.

Koulussa on liikuntasaleja ja on palloja, on usein myös soittimia. Asia on järjestelykysymys. Ripaus joustavuutta ja luovuutta ei olisi pahitteeksi.

Vanhemmilleen kukaan ei mahda mitään

On vanhempia, joilla on päihdeongelmaa, parisuhdekriisejä, työttömyyttä, hirveästi töitä, liian kiire, liikaa aikaa. On vanhempia, jotka puuttuvat kaikkeen ja ovat kiinnostuneita kaikesta. On vanhempia, jotka eivät puutu mihinkään ja joita ei kiinnosta mikään. On nuoria, joilla on yksi koti tai useampia koteja, ja nuoria, jotka käyvät kotona vain joskus asuessaan esimerkiksi sijaisperheissä tai lastensuojelulaitoksissa.

Oma perhe ja porukka on se rakkain ja pahin. Jokainen nuori tarvitsee kuitenkin aikuisia ympärilleen, ihailua ja rakkautta osakseen sekä tukea ja apua opetellessaan navigoimaan omassa elämässään joko rahaa taskuissa tai ilman rahaa.

Yksinkertainen resepti

Jäin vielä pohtimaan sosiologi Georg Simmelin esseetä Der Arme, jossa määritellään köyhyyttä. Simmel esittää väitteen: Huono-osaisuus muuntuu sosiaalisiin ongelmiin kytkeytyväksi yhteiskunnallisiksi ilmiöiksi valtion ja kansalaisten välisessä vuorovaikutuksessa, kun julkinen valta määrittää jonkin ryhmän huono-osaiseksi.

Olemme siis päättäneet yhteiskuntana, että köyhille annetaan palveluita ja tulonsiirtoja, koska he ovat huono-osaisempia yhteisön jäseniämme. Emme ehkä aina näe sitä, että yhteiskuntana me ylläpidämme asiantilaa ei vain puheissa vaan myös rakenteissa.

Poikien ajatus yksinkertaisesta reseptistä pitää siis tavallaan paikkansa: Satsataan kouluihin, harrastuksiin ja tiloihin, joissa on aikuisia läsnä. Näin ei syrjäydytä eikä ajauduta köyhyyteen.

Kiitos omalle nuorisolleni ja heidän kavereilleen siitä, että olette avanneet maailmaa omalta osaltanne! Vaikka otos on suppea, antaa se pienen kokemuksen aiheesta, joka on laaja ja monisyinen ja myös yhteinen huolemme.