Eriarvoisuus ja köyhyys

Mitä sitten tarkoittaa, että pohjimmiltaan ihmiset ovat samanarvoisia, vaikka heidän elämässään kaikki on eriarvoista? Tarkoittaako eriarvoisuus kuitenkin sitä, että kaikkien ihmisten arvo ei ole sama ja että he ovat sanan varsinaisessa merkityksessä eriarvoisia?

Köyhyys synnyttää eriarvoisuutta

Eriarvoisuus voi liittyä ja usein liittyy köyhyyteen, vaikka on myös paljon muuta. Köyhyys on yhteiskunnallisesti merkittävä asia, köyhyyttä kokevalle se on todellinen elämän kaventaja. Köyhyyttä pitää tutkia, ennen kaikkea köyhyyttä pitää vähentää. Vaikka köyhyyden mittaamiselle ei ole absoluuttista mittaria, erilaisia mittareita on ja niitä käyttämällä ja niistä saatua tietoa yhdistämällä saadaan kattava kuva suomalaisesta köyhyydestä. Köyhyys- ja syrjäytymisriskissä vuonna 2021 eli lähes 900 000 suomalaista, pienituloisissa kotitalouksissa yli 700 000 ihmistä, joista yli 120 000 lapsia, pitkittyneesti pienituloisia yli 400 000 ja yli 100 000 ihmistä eli kotitaloudessa, jossa esiintyi vakavaa aineellista ja sosiaalista puutetta. [1]

Vaikka köyhyyden kokemus on yksilöllinen, köyhyyttä ei tule lähestyä yksilön ominaisuutena vaan yhteiskunnallisena ja rakenteellisena ilmiönä. Toki on itse valittua köyhyyttä, esimerkiksi halua vetäytyä kulutusyhteiskunnan toimintatavoista, mutta voittopuolisesti köyhyys on ei-toivottua, hyvin usein myös ei-itse-aiheutettua. Köyhyys esimerkiksi periytyy tai on seurausta dramaattisista elämänkohtaloista. Yleisin syy köyhyydelle on pitkittynyt työttömyys mutta myös esimerkiksi pieni eläke, pitkäaikaissairaus tai vamma ja sukupolvelta toiselle periytyvä huono-osaisuus voivat aiheuttaa köyhyyttä. [1]

Suomalaisten tämänhetkinen taloudellinen eriarvoisuus periytyy merkittävältä osaltaan 1990-luvun lamasta, jonka seuraukset näkyvät edelleen monien perheiden ja jo sukujen elämässä. Professori Juho Saari puhuu elämän edellytysten myönteisessä kehityksessä tapahtuneesta jaosta: kaikki eivät ole päässeet mukaan elintason, elämänlaadun ja elintapojen suotuisaan kehitykseen. Pienistä eroista on ehtinyt kasva suuria eroja, yksilöitä ja ryhmiä koskevia rakenteellisia jakoja ja kulttuurisia eroja. [2]

Suomessa kasvaa suuri määrä lapsia, joille on jo syntymässä jaettu eriarvoiset kortit. Lapsiperheköyhyys vaikuttaa aineellisen pärjäämisen lisäksi osallistumismahdollisuuksiin, hyvinvointiin ja sosiaalisiin suhteisiin.[1] Periytyvä köyhyys on taloudellista eriarvoisuutta mutta myös paljon enemmän.

Ruoka-apu on myös ikkuna yhteiskuntaan

Köyhyyden yhteiskunnallisena symbolina on 1990-luvulta asti pidetty ruokajonoa. Vaikka sekä yhteiskunta, nälkäiset että ruoka-apu ovat muuttuneet, symboli on pysynyt sitkeästi. Ruoka-apuun turvautuminen kertoo edelleen yhden näkökulman köyhyyteen: sosiaalituet eivät ole riittävät, raha ei riitä.

Tuoreetkin tutkimukset kertovat saman kuin aiemmatkin: monille ruoka-apuun turvautuminen on välttämätöntä selviytymisen kannalta. Esimerkiksi Korona yhteiskunnan marginaalissa (KOMA) -hankkeen aikana loka–joulukuussa 2021 kerätyssä kyselyaineistossa peräti 40 prosenttia ruoka-avun asiakkaista kertoi, että ei selviytyisi ilman ruoka-apua. [3]

Ruoka-apu ei usein kuitenkaan ole vain ruokaa. Se on ravinnon lisäksi arjen rytmiä, kohtaamisia, sosiaalista kanssakäymistä, osallistumisen mahdollisuuksia, omaa asuntoa avarampi ikkuna yhteiskuntaan. Ruoka-apu tavoittaa myös heitä, jotka eivät osaa hakea etuuksia eivätkä jaksa taistella palveluiden saamiseksi. KOMA-tutkimuksen mukaan ruoka-avun piirissä on paljon heitä, jotka katsovat tarvitsevansa jotain palvelua mutta eivät olleet hakeneet sitä, siis niiden lisäksi, jotka olivat hakeneet ja saaneet, ja niiden, jotka olivat hakeneet mutta eivät olleet saaneet. Yleistä oli, että vastaajat kertoivat tarvitsevansa mutta eivät hakeneensa talous- ja velkaneuvontaa (yli 13 %), sosiaalityöntekijän tapaamista (lähes 12 %) ja toimeentulotukea (lähes 11 %). [4]

Ruoka-apu siis tavoittaa heitä, jotka jonkun näkökulmasta voivat olla syrjäytyneitä tai syrjäytettyjä, mutta jotka omasta näkökulmastaan saattavat olla syrjään jättäytyneitä, henkilöitä, jotka eivät jaksa sitä byrokratiaa, johon sosiaaliturvajärjestelmä heitä velvoittaa. He jättäytyvät virallisen avun ulkopuolelle.

Erilaisten etuuksien alikäyttö on yleisesti tunnistettu ilmiö

Etuuksien alikäytöllä tarkoitetaan tilannetta, jossa henkilö ei hae tai saa etuutta, johon hänellä olisi oikeus. Alikäyttö aiheutuu tietämättömyydestä, osaamattomuudesta ja järjestelmän monimutkaisuudesta, osin etuuksia jää hakematta myös leimautumisen pelosta, siis häpeän takia.

Alikäytön kielteiset seuraukset kohdistuvat heikossa asemassa oleviin.[5] Etuuksien alikäyttö ja palveluiden kohdistuminen vain riittävän vahvoille palvelukansalaisille kertoo samaa tarinaa eriarvoisuudesta mutta eri tyylilajissa kuin köyhyystilasto: Eriarvoisuus on myös sitä, että jäädään ulkopuolelle siitä hyvästä, mitä yhteiskunta tarjoaa. Koetaan, että ei ansaita apua tai tukea. Eriarvoisuus on sekä köyhyyttä että yhteiskunnan perusrakenteiden ulkopuolelle jäämistä.

Eriarvoisuutta tulee tarkastella mahdollisuuksien eriarvoistumisena

Pääsy palveluihin ja etuuksien saaminen on yksi esimerkki mahdollisuuksien eriarvoisuudesta. Mutta mahdollisuuksien eriarvoisuus on paljon tätä laajempi kysymys.

Esimerkiksi sivistys ja kulttuuri näyttäytyvät erilaisilta eri ihmisille. Ne ovat kautta historian olleet eriarvoistavia: milloin sääty ja milloin yhteiskuntaluokka on säädellyt sitä, mikä on kenellekin mahdollista. Itsensäkehittämisoikeudesta väitellyt Iina Järvinen[6] muistuttaa, miten perustuslain 16.2 §:ssä on taattu oikeus itsensä kehittämiseen.

Pykälä on pykälä, käytäntö on toinen. Järvinen korostaa köyhyyden ja itsensä kehittämisen hankalaa suhdetta: köyhyys yhtäältä synnyttää stressiä, osattomuutta ja toivottomuutta, toisaalta estää mahdollisuuksia liikkua ja osallistua kulttuuriin. Näin köyhyys vaikuttaa kahta kautta siihen, että ihmisellä on ”vähemmän psyykkisen ja henkisen kehittymisen, ja niiden kautta kukoistamisen, mahdollisuuksia”.

On tärkeä tunnistaa, että eriarvoisuus ei ole vain varallisuutta vaan erittäin laajasti mahdollisuuksien eriarvoisuutta, joka kattaa kaikki elämänalueet, myös sivistyksen ja kulttuurin kaltaiset ulottuvuudet.

Suomessa on perinteisesti ajateltu olevan laaja keskiluokka

Keskiluokan lähihistoriaa tutkiessaan historian professori Juha Siltala määritteli keskiluokan piirteitä, joista erityisesti kaksi ovat tässä kiinnostavia. Keskiluokkaan kuuluu Siltalan mukaan perusturvallisuus ja odotushorisontti.

Perusturvallisuutta luovat vakituinen työ ja tarvittaessa sosiaaliturva; nämä mahdollistavat elämän ilman eksistentiaalista stressiä. Odotushorisontti lupaa, että tulevaisuus on parempi ja antaa syyn panostaa tulevaan: kannattaa kouluttautua ja tehdä töitä, koska omista ponnisteluista seuraa palkinto. Ei-keskiluokkaisuus on vahvan keskiluokan maassa eriarvoisuutta ja se on siis sitä, että perusturvallisuus horjuu toimeentulon jatkuvuuden rakoillessa ja odotushorisontin tilalla on näköalattomuus. [7]

Ketkä osallistuvat tulevaisuuskeskusteluun?

Odotushorisontista aukeaa näkökulma tulevaan ja siihen, ketkä osallistuvat tulevaisuudesta käytävään keskusteluun. Onko kaikilla yhtäläinen oikeus osallistua tulevaisuuden rakentamiseen ja suunnitteluun vai elävätkö jotkut vain tätä päivää ja toiset suunnittelevat tulevaisuuden, muidenkin puolesta.

Sitra käyttää termiä tulevaisuusvalta, jolla tarkoitetaan valtaa määritellä tulevaisuusnäkymä: mitä tulevaisuudessa pidetään mahdollisena tai toivottavana.[8] Eriarvoisuuden – ja sen purkamisen – näkökulmasta ydinkysymys on, keiden kaikkien näkökulmat ovat mukana sanoittamassa ja määrittelemässä tulevaisuuden määrittelyä ja tulevaisuudesta kerrottuja tarinoita. Hyvinvointivallan kapeneminen esimerkiksi samanlaisen sosiaalisen statuksen jakaville kaventaa lähes väistämättä tulevaisuuden visioimista ja voi herkästi vahvistaa eriarvoistavia kehityskulkuja.

Tulevaisuusvallan jakautuminen on demokratiakysymys

Demokratia on monella tavalla eriarvoisuuden ja sen vähentämisen ytimessä. Eriarvoisuus näkyy vaaleissa: ylemmissä tuloluokissa äänestäminen on säännönmukaisesti pienituloisempia yleisempää. Vuoden 2023 eduskuntavaaleissa ylimpään tuloviidennekseen kuuluneista äänesti 85,1 %, sen sijaan alimmassa viidenneksessä äänestysaktiivisuus oli 58,4 %. [9]

Kenen näkemyksillä on merkitystä?

Demokratia ei kuitenkaan ole vain äänestämistä vaan myös demokraattista elämäntapaa, mahdollisuutta toteuttaa demokratian lupaamia oikeuksia ja vapauksia ja elää tasa-arvoista elämää. Kokemus mahdollisuudesta vaikuttaa nykyiseen ja tulevaan yhteiskuntaan jakaa ihmisiä. Eriarvoisuus näkyy siinä, että niin monet oppivat jo pienestä pitäen, että heidän näkemyksillään, mielipiteillään tai toiveillaan ei ole merkitystä.

Ihminen kokee kuuluvansa sinne, missä hän voi vaikuttaa asioihin

On eri asia kokea voivansa vaikuttaa katujengeissä kuin yhteiskunnallisessa päätöksenteossa. Luottamus päätöksentekoon rapautuu, jos omaa elämää koskevat päätökset tehdään toisten elämää ja kokemusmaailma heijastavan tiedon pohjalta. Kokemus oikeudenmukaisuudesta syntyy ihmisen arvioidessa, saako hän niitä asioita, joihin hän on oikeutettu, ja kohdellaanko häntä yhdenvertaisesti toisten kanssa. [10]

Mahdollisuuksien eriarvoisuus on mitä suurimmassa määrin demokratiakysymys. Demokraattisten kohtaamisten käsikirjassa tutkijat ja dialogiasiantuntijat Kai Alhanen ja Elina Henttonen nostavat osallisuuden, tiedon ja oikeudenmukaisuuden rinnalle neljänneksi demokraattisen yhteiskunnan kivijalaksi luottamuksen. [10]

Eriarvoisuuden kokemus

Suhde yhteiskuntaan saa synkkiä sävyjä, jos kokemukset ovat jatkuvasti kielteisiä ja etenkin jos omat vaikutusmahdollisuudet itseä koskeviin asioihin ja laajemmin yhteiskuntaan näyttävät mitättömiltä. Luottamisen eriarvoisuus lienee koko yhteiskunnan huolestuttavimpia piirteitä.

Sisäministeriön kyselyn mukaan peräti 13 % suomalaisista kertoo tuntevansa katkeruutta yhteiskuntaa kohtaan, erityisesti katkeruutta kokevissa korostuvat alle 30-vuotiaat. Alle 30-vuotiaista miehistä 10 prosenttia kertoo kokevansa jatkuvasti katkeruutta yhteiskuntaa kohtaan.[11] Jonkinlainen eriarvoisuus konkretisoituu yhteiskuntaa kohtaan tunnetussa katkeruudessa.

Koettu status liittyy hyvinvoinnin ja eriarvoisuuden kokemukseen

Eriarvoisuutta tulee tarkastella myös kokemuksena, miltä eriarvoisuus tuntuu ja millaisia tulkintoja se synnyttää. Erilaisilla ulkoisilla mittareilla voidaan arvioida köyhyyttä, etuuksia ja palveluita, saada jotain selville myös demokratiasta ja osallisuudesta yhteiskuntaan. Mutta myös yksilön omaa kokemusta yhdenvertaisuudesta tai eriarvoisuudesta voi arvioida.

Ihminen on hyvin statustietoinen nisäkäs ja tunnistaa hyvin yhteiskunnalliset nokkimisjärjestykset. Professori Juho Saari muistuttaa tutkimusten kertovan toistuvasti, että ihmiset ovat mieluummin huipulla köyhässä yhteiskunnassa kuin pohjalla rikkaassa yhteiskunnassa.[2] Voitaneen perustellusti kysyä, toteutuuko tämä myös yhden yhteiskunnan sisällä: on houkuttelevampaa olla marginaalikulttuurin johtaja kuin valtakulttuurin hylkiö.

Se tiedetään, että statuksen kokemuksella on merkittävä vaikutus ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin. Koettu alhainen status liittyy alhaisiin resursseihin ja alhaiseen elämänlaatuun. Eriarvoisuus ei ole vain resurssien ja mahdollisuuksien niukkuutta, se on myös kokemus alhaisemmasta statuksesta.

Eriarvoisuuden kokemuksellisuuteen kuuluu myös empatiakuilu

Empatiakuilulla tarkoitetaan valta-asemasta alhaiseen statukseen katsovien haluttomuutta tuntea myötätuntoa. Myötätunnottomuuden syitä voi olla monta. Yhtäältä syynä voi olla kyvyttömyys eläytyä toisten tilanteeseen. Toisaalta empatian puutteeseen voi vaikuttaa ajatus alhaisen statuksen ”kunniattomuudesta”, siis siitä, että ihminen on itse aiheuttanut elämäntilanteensa toimimalla vastuuttomasti. Lisäksi empatiakuilua synnyttää ja vahvistaa ymmärtämättömyys nykyiseen tilanteeseen johtaneesta yksilöllisestä kehityksestä. [12]

Empatiakuilu kertoo siitä, miten korkean statuksen ihmiset suhtautuvat alemman statuksen ihmisiin. Mutta ei tarvita erityisen paljoa mielikuvitusta – tai empatiaa – arvioimaan, millaisia kokemuksia kuilun toiselle puolelle päätyminen aiheuttaa. Arvottomuuden, epäonnistumisen ja häpeän kokemukset liittyvät johdonmukaisesti empatiakuilun yli osoitettuun vähättelyyn ja halveksuntaan.

Eriarvoisuus on ennen kaikkea suhdekäsite. Eriarvoisuuden kokemusta ei voi arvioida vain yksilöiden ominaisuutena. Eriarvoisuuden kokemukseen vaikuttavat he, joihin nähden ollaan eriarvoisia, erityisesti se, miten he suhtautuvat, tuottavat ja jatkuvasti uusintavat eriarvoisuutta omilla asenteillaan.

Epätoivokuolemat ja sosiaalinen kipu

Jotain eriarvoisuuden kokemuksesta kertonevat niin sanotut epätoivokuolemat, deaths of despair, joihin lasketaan kuuluvaksi itsemurhat sekä alkoholiongelmaan ja huumeiden yliannostukseen liittyvät kuolemat. Vaikka Suomessa tilanne on joiltain osin parantunut, eurooppalaisessa katsannossa olemme edelleen erittäin huolestuttavassa tilanteessa [13]. Epätoivo on syvimpiä ja dramaattisimpia eriarvoisuuden kokemuksen muotoja, etenkin silloin, kun se johtaa kuolemaan.

Yhdysvalloissa niin sanottu opioidikriisi, nopeasti kasvanut opioidilääkkeisiin liittynyt huumeiden käyttö ja kuolemat, on syventänyt epätoivokuolemia ja myös niiden tutkimusta. Tilanne on toki monin tavoin kovin erilainen kuin Suomessa, mutta jotain yleistä epätoivon kokemuksesta on mahdollista oppia USA:sta.

Epätoivo ei yleensä kehity hetkessä, vaan kyse on pitkästä ulos jäämisen kokemuksesta. Torjutuksi tulemisista, syrjään jäämisistä ja menetyksistä syntyy sosiaalinen kipu, joka on yhtä voimakas kuin fyysisestä vammautumisesta aiheutuva kipu. Epätoivo ei ole vain yksilön elämänhistorian karu lopputulos vaan yhteiskunnan rakenteiden, arvostusten ja sosiaalisten suhteiden aikaansaama kokemus. Epätoivo heijastaa yhteiskunnan tasa-arvoisuuden ja epätasa-arvoisuuden määrää.

Yhdysvaltalainen tutkimus epätoivokuolemista muistuttaa siitä, etteivät eriarvoisuuden kokemus, epätoivo sen enempää kuin elämä yleisestikään ole vain taloudellisen toimeentulon kysymys. Eriarvoisuudessa ja sen vähentämisessä, toivossa ja epätoivossa on kyse merkityksellisistä asioista, elämän mielekkyydestä, kuulumisesta ja yhteydestä. [14]

Kokemus omasta eriarvoisuudesta, käytännössä vähempiarvoisuudesta, synnyttää katkeruutta, jopa epätoivoa. Epätoivoa eriarvoisuuden takia kokenut tuskin enää lämpenee ajatukselle, että pohjimmiltaan ihmiset ovat samanarvoisia ja että vain hyvien asioiden jakautuminen ja siitä seuraavat elämän mahdollisuudet ovat eriarvoisia.

Kokemuksellinen eriarvoisuus on vahva näkökulma eriarvoisuuteen. Eriarvoisuuden kokemus asettaa kyseenalaiseksi ylevän mutta väljän puheen ihmisten samanarvoisuudesta elämäntilanteiden eriarvoisuuden takana.

Eriarvoisuus ekstra: alueellinen eriarvoisuus

Eriarvoisuus on materiaalista eriarvoisuutta ja mahdollisuuksien eriarvoisuutta. Eriarvoisuutta ei voi ymmärtää tarkastelematta eriarvoisuuden kokemusta. Näiden yllä käsiteltyjen näkökulmien lisäksi on hyvä tunnistaa, että suomalaiset elävät kovin erilaisissa olosuhteissa. Eriarvoisuus on myös alueellista eriarvoisuutta.

Sosiologi Päivi Kivelän vuonna 2013 raportoimat havainnot kaksinkertaisesta syrjäytymisestä, fyysisestä etäisyydestä ja sosiaalisesta etäisyydestä alleviivaavat eriarvoistumisen alueellista eriarvoisuutta. Tiedot palveluiden keskittymisestä hyvinvointialueiden keskuksiin kertovat, ettei tilanne ainakaan ole parantumassa. “Poissa silmistä, poissa mielestä” kuvaa yhä vahvemmin syrjässä syrjäytymistä.

Eriarvoisuudesta puhuttaessa on tänäkin päivänä muistettava nuo Kivelän sanat yli kymmenen vuoden takaa.

Ratkaisut eriarvoisuuden vähentämiseen

Taloudellisen eriarvoisuuden vähentämisen keskeiset työkalut ovat työllisyyspolitiikka ja sosiaalietuudet.

Jotta työllisyyspolitiikka voi vähentää taloudellista eriarvoisuutta, myös työn pitää joustaa, ei vain työntekijöiden. Työtä pitää pystyä tekemään, vaikka ei olisi täysin työkykyinen. Jos työllisyyspolitiikka jakaa ihmiset kahteen ryhmään, täysin työkykyisiin ja ei-työkykyisiin, työmarkkinat vahvistavat ja synnyttävät eriarvoisuutta.

Laaja välityömarkkinoiksi kutsuttu kenttä on kehittänyt ja osaa tarjota lukuisia ratkaisuja ihmisten integroimiseksi työelämään kunkin voimavarat ja edellytykset huomioiden. [16] Välityömarkkinoiden toimintaedellytyksien vahvistaminen on eriarvoisuutta vähentävää työllisyyspolitiikkaa.

Sosiaaliturvaa ollaan uudistamassa, tosin sitä on oltu uudistamassa jo useita kertoja vuosien ajan. Tehtävä ei ole helppo. Sosiaaliturvajärjestelmän pitää olla riittävä, oikealla tavalla kannustettava ja ennen kaikkea tarpeeksi selkeä ja yksinkertainen.

Sosiaaliturvan etuusehdotus [17] on yksi oikea askel siihen suuntaan, että ihmisen ei tarvitse itse hallita etuusjärjestelmää eikä tunnistaa eikä vaatia itselleen niitä tukia, joihin on oikeutettu. Etuusehdotus kertoisi ihmiselle, mitä etuuksia hän voisi saada ja hakea, mikä tekisi tuen hakemisesta yksinkertaisempaa ja vähentäisi etuuksien alikäyttöä.

Taloudellisten perusedellytysten kuntoon saattaminen ei vielä takaa eriarvoisuuden päättymistä. Mahdollisuuksien eriarvoisuuden poistaminen tapahtuu esimerkiksi demokraattisissa kohtaamisissa [10].

Kun itsensä eriarvoiseksi kokeva ihminen tulee oikealla tavalla kohdatuksi niissä erilaisissa palveluissa, joissa hän asioi, peruskoulusta hammaslääkäriin ja sosiaalitoimesta kirjastoon, eriarvoisuuden kokemus vähenee. Kun näissä kohtaamisissa ilmenevät asioiden edistäminen yhdessä, kuunnellen ja oppien, oikeudenmukaisuuden ja osallisuuden kokemukset sekä luottamus vahvistuvat.

Mahdollisuuksien eriarvoisuuden purkaminen on laaja kenttä, toki siihen vaikuttavat myös taloudelliset toimintaedellytykset, mutta monen mahdollisuuden ytimessä on kohtaaminen. Kohdatuksi tullut ihminen näkee oman arvonsa ja arvonsa tunteva ihminen näkee elämässä mahdollisuuksia. Ihminen ei kohtaa ”yhteiskuntaa” tai ”palvelujärjestelmää” vaan niitä edustavia työntekijöitä. Nämä kohtaamiset vaikuttavat siihen, miten ihminen näkee yhteiskunnan ja palvelujärjestelmän.

Myönteiset kokemukset ruokkivat myönteisyyttä, kielteiset kielteisyyttä. Tällä on vaikutusta siihen, näkeekö ihminen itsensä osaksi yhteiskuntaa vai ulkopuoliseksi. Julkiset ja järjestöjen palvelut eivät siten ole vain palveluja, ne ovat demokratiatyötä ja mahdollisuuksien eriarvoisuuden kaventajia.

Mahdollisuuksien eriarvoisuuden purkaminen liittyy läheisesti eriarvoisuuden kokemuksen purkamiseen. Ihmisen näkeminen, hänen kohtaamisensa ja häneen luottamisensa lisäävät arvokkuuden kokemusta. Kun arvokkuuden kokemus lisääntyy, parantuvat myös mahdollisuudet samanarvoisuuteen. Samanarvoisuus vähentää eriarvoisuutta, sananmukaisesti.

Eriarvoisuuden kokemuksen purkaminen ei tapahdu julistuksin – olemalla sitä mieltä, että ihmiset ovat samanarvoisia – vaan ihmisarvoteoin: työotteella, joka hyväksyy ihmisen varauksettomasti ja ehdottomasti ja joka ei jää vain mekaaniseksi työsuoritukseksi vaan jossa hyväksyminen, välittäminen ja rakkaudellisuus välittyy paitsi sanoin myös teoin, katsein ja kosketuksin. [18]

Lähteet

[1] EAPN-Fin Suomen köyhyyden vastainen verkosto: Köyhyysvahti. Suomen köyhyysraportti 2023.

[2] Saari J: Hyvinvointivaltio eriarvoistuneessa yhteiskunnassa. Toimi-hankkeen selvityshenkilön raportti 30.1.2019. Sosiaaliturva 2030.

[3] Zitting J & Kainulainen S: Koronapandemian vaikutukset ruoka-aputoimintaan. Yhteiskuntapolitiikka 88 (2023):1, s. 45–52.

[4] Zitting J & Kainulainen S. (2023). Yhteistyötä tarvitaan ruoka-avun tarpeen vähentämiseksi. Teoksessa Helminen J (toim.): DiakHub tutkii, kehittää ja vaikuttaa – Diakonia-ammattikorkeakoulun vuosikirja 2022, s. 106–116. Diak Vuosikirja – Diak Yearbook 2. Diakonia-ammattikorkeakoulu, Helsinki 2023.

[5] Palanne A, Teittinen A & Luoto R: Etuuksien alikäyttö on osa sosiaaliturvan kohdentumisen ongelmaa – esimerkkinä sairauspäiväraha. Kela, Tietotarjotin 24.1.2023.

[6] Järvinen I: Itsensä kehittäminen köyhyydessä. Tampereen yliopiston väitöskirjat 825. Tampereen yliopisto 2023.

[7] Siltala J: Keskiluokan nousu, lasku ja pelot. Otava, Helsinki 2017.

[8] Dufva M, Lähdemäki-Pekkinen J, Poussa L & Rekola S: Tulevaisuusvalta. Lisää ääniä tulevaisuuskeskusteluun. Sitra muistio. Sitra, Helsinki 2024.

[9] Tilastokeskus: Eduskuntavaalit 2023, äänestäneiden tausta-analyysi. Katsaus 19.5.2023.

[10] Alhanen K & Henttonen E: Demokraattisten kohtaamisten käsikirja. Osallisuudesta vaikuttavuutta julkisiin palveluihin. Sitran selvityksiä 223 elokuu 2023. Sitra, Helsinki 2023.

[11] Erholtz S: Sentimentti-tietotyöväline. Strateginen ohjaus ja kehittäminen, Sisäministeriö, Helsinki 2023.

[12] Kainulainen S & Saari J: Samassa veneessä: empatiakuilujen poliittinen ulottuvuus Suomessa. Politiikka, 60(4), s. 310–323. 2018.

[13] OECD: Well-being in Finland. Bringing together people, economy and planet.  Papers on Well-being and Inequalities. Centre on well-being, inclusion, sustainability and equal opportunity (wise) policy paper April 2023 n°14.

[14] Case A & Deaton A: Death of Despair and the Future of Capitalism. Princeton University Press. Princeton and Oxford, 2020.

[15] Kivelä P: Syrjässä syrjäytyneet. Pelon sosiaalipolitiikka ja verkostoyhteistyön mahdollisuudet maaseudulla. Sininauhaliitto, Helsinki 2014.

[16] SOSTE: Välityömarkkinat ja tarvelähtöiset työllisyyspalvelut. Välityömarkkinoiden yhteistyöryhmä, marraskuu 2019. SOSTEn julkaisuja 3/2019. SOSTE, Helsinki 2019.

[17] Adolfsen V: Etuusehdotus kerää kannatusta – asiantuntijat kertovat, mistä on kyse. Näkemyksiä sosiaaliturvasta 13.4.2023. Sosiaalivakuutus.fi. Kansaneläkelaitos, Helsinki 2023.

[18] Kivelä P: Ihmisarvoteot, osallisuus ja luottamus. Sininauhaliitto, Helsinki 2020.