Miksi asioiden hoitamisen pitää olla niin vaikeaa?

Päiväkeskukseen saapui asunnoton mies. Miehellä ei ollut puhelinta, pankkikorttia eikä myöskään henkkareita. Mies pyysi minulta apua. Lupasin, että voimme käyttää päiväkeskuksen puhelinta, tavoitteena oli siis saada pankkitunnukset ja pankkikortti tälle ihmiselle.

Ajattelin ensin, että helppo juttu, hoidetaan vaan asioita kärsivällisesti ja kyllä se sitten järjestyy. Olin tuntenut miehen jo vuosia ja osasin varautua, että tähän menee aikaa, mutta eihän se haittaa.

Aikaa meni yllättävän paljon

En ollenkaan osannut arvioida, mitä kaikkea vastaan tulee. Milloin yöpaikkaa ei löytynyt ja mies olikin toisella puolella kaupunkia, Kela antoikin kielteisen päätöksen ja henkkareita ei saatukaan, pankki siirsi tapaamista…

Välillä mies kävi päiväkeskuksessa mesoamassa, välillä lohdutin häntä epätoivon hetkellä ja välillä minulle todettiin, että tänään ei puhuta asiasta. Neljän kuukauden jälkeen meno pankkiin onnistui ja asiat alkoivat edetä. Mies sai pankkikortin, enää ei tarvinnut tehdä valtakirjoja ja maksaa tutuille rahan nostamisesta.

Jäin pohtimaan, olisiko tällä miehellä ollut mahdollisuutta saada pankkiin aikaa ilman apuani. Olisiko hän keksinyt jonkun muun keinon hoitaa asioitaan? En usko, että mies teki ohareita ”tahallaan”. Hänellä ei vain ollut tarvittavia arjentaitoja, oikeita puitteita ja laitteita. Halua hänellä oli hoitaa asiaa, muutenhan hän ei olisi pyytänyt apua tai olisi jättänyt homman kesken.

Näin että mies oikeasti yritti ja annoin hänelle myös positiivista palautetta ja kehuja, kun jokin asia oli järjestynyt. Näistä kommenteistani mies hämmentyi ja vaihtoi nopeasti puheenaihetta. Totesin itsekseni, että hänelle ei varmasti kovin usein sanottu mitään positiivista, saati mukavaa. Toruihin ja rajaamiseen hän oli taas tottunut, ne eivät hämmentäneet häntä.

Työntekijänä koin epätoivoa, ahdistusta, surua ja hämmennystä

Miksi meidän yhteiskunnassamme on mahdollista, että asioiden hoito voi olla näin vaikeaa? Eikö meidän pitäisi luoda palvelut, joissa kaikkien olisi mahdollisuus asioida? Koin syyllisyyttä, kun lupasin, että asia järjestyy ja sitten se ei järjestynytkään.

Tämä on vain yksi esimerkki siitä, kuinka yhden ihmisen on vaikeaa hoitaa yhtä asiaa. Kuinka tämän ihmisen elämä ylipäätänsä hoituu ja muut asiat järjestyvät? Miten ihminen voi jaksaa, jos on monia asioita, jotka eivät tunnu hoituvan? Mitä jos elämä on jatkuvaa pärjäämistä ja sinnittelyä? Kuinka paljon tässä pienessä kaupungissa on näitä ihmisiä, jotka kamppailevat samanlaisten ongelmien kanssa? Jos meidän järjestöämme ei olisi, mistä nämä ihmiset saisivat silloin apua?

Mietin omaa rooliani työntekijänä

Toimin työssäni tietysti ammatillisesti, mutta minulla on muitakin rooleja. Joskus huomaan puhuvani asiakkaan kanssa hyvin äidillisesti, joskus minulla on ehkä siskon rooli, joskus ystävän. Meidän monilta asiakkailta puuttuu perheet ja läheiset ja heillä on selkeästi tarve kertoa sellaisia juttuja, joita yleensä puhutaan läheisten kesken.

Me järjestöissä olemme luoneet moniin asiakkaisiin pitkäkestoisella työllä luottamukselliset suhteet ja sen takia meille on helpompi tulla puhumaan. Luottamus on tässäkin avainasemassa, ilman sitä näitä keskusteluita ei käytäisi.

Mikä onkaan minun työssäni tärkeintä?

Mikä tekee minun työstäni erityistä? Eräs vanha asiakkaani kerran sanoi osuvasti: Käynnit päiväkeskuksessamme piti hänet kiinni yhteiskunnassa, kun hän käytti päihteitä. Päiväkeskus oli ainut paikka, missä hän kuuli muutakin kuin päihdemaailmaan liittyviä juttuja.

Työntekijänä olen kiitollinen, että minulla oli tässä työssä mahdollista auttaa ihmisiä ilman ajanvarausta, heidän ehdoillaan. Olen onnekas, että voin tarttua työssäni hetkeen ja aidosti auttaa siinä missä tarvitaan. Ajattelen, että monen asiakkaan asiat olisi ollut mahdotonta hoitaa, jos minullekin olisi pitänyt varata aika ja ehkä kolmannen peruuntuneen ajan jälkeen olisin joutunut toteamaan: ”Tämä asiakas ei ole sitoutunut, asiakkuus päättyy.”