Viisitoista miljoonaa läheisen läheistä

Yhteiskunta olisi paljon parempi paikka, jos puhuisimme enemmän läheisten läheisistä.

Päihteet ja rahapelit ovat valtava yhteiskunnallinen ongelma. Ne vievät hurjasti resursseja terveydenhuollossa ja sosiaalitoimessa ja suuntaavat diakoniatyöntekijöiden ja järjestöjen työntekijöiden tekemistä. Päihteiden ongelmakäyttäjiä ja ongelmallisesti rahapelejä pelaavia on Suomessa yli puoli miljoonaa. Heidän läheisiään on ainakin pari miljoonaa. Ja näiden läheisten läheisiä on nopeasti laskettuna viisitoista miljoonaa. Ongelma ei siis koske vain palveluja, se tulee koteihin, työpaikoille, naapurustoon ja kaveripiireihin.

Suomessa ei ole helppo puhua riippuvuuksista. Läheiset ovat neuvottomia ja häpeävät. Apua ei saa eikä sitä kehtaa hakea. On helpompi jälkikäteen kertoa, että läheinen kuoli syöpään, kuin koskaan paljastaa, että syövän kehittymiseen mitä todennäköisimmin vaikutti vuosikymmenen liiallinen päihteiden käyttö, jota aina yritettiin salata. Syövästä voi puhua ja siitä puhumalla saa sympatiaa. Päihde- ja peliongelmasta pitää vaieta ja siten saa osakseen häpeää

Jokainen meistä tuntee todennäköisesti päihde- tai peliongelmaisen ihmisen, mutta aivan varmasti jokainen meistä tuntee päihde- tai peliongelmaisen ihmisen läheisen. Välttämättä emme tiedä tuntevamme, mutta ihan varmasti tunnemme. Hän voi olla todella lähellä meitä.

Läheisen läheinen ei tajua, miksi läheinen kantaa mukanaan huonoa itsetuntoa ja selittämätöntä pahaa oloa, koska ei ymmärrä sen palautuvan lapsuuden ikäviin kokemuksiin. Läheisen läheinen ei ymmärrä puolisonsa toistuvaa ”työstressiä”, joka itse asiassa aiheutuu siitä, että puoliso joutuu pelastamaan päihteitä käyttävän kollegansa ja valehtelemaan tämän puolesta esihenkilölle. Läheisen läheinen ei välttämättä käsitä, miksi kumppanin rahat ovat taas vähissä, koska hän ei tiedä tämän lainaavan rahoja hätään joutuneelle peliongelmaiselle lapsuudenystävälleen.

Me emme tunnista olevamme läheisten läheisiä, koska päihde- ja peliongelmista ei jostain syystä voi puhua kuten syövästä. Kun ei puhuta, ei tunnisteta ongelman laajuutta eikä sitä, miten se koskee meitä jokaista.

Olemme addiktioyhteiskunta, jossa addiktion vaikutuksista läheisten ja läheisten läheisten elämään ei puhuta. Kun tajuamme olevamme osa tätä addiktioyhteiskuntaa, jossa päihde- ja peliriippuvuudet vaikuttavat kaikkiin meihin ja kun tajuamme olevamme läheisten läheisiä ja kohtaavamme riippuvuuksien lukuisat kielteiset ja ilkeät seuraukset eri tavoin, voimme vihdoin sanoa ääneen, että tällaista tämä on, tällaisia me olemme, tällainen on meidän yhteiskuntamme. Sitten voimme muuttaa politiikkaa, ehkäistä ongelmien syntymistä, lisätä apua, myös läheisille. Sitten voimme madaltaa sitä stigman ja häpeän synnyttämää kynnystä hakeutua avun piiriin.

Me viisitoista miljoonaa läheisten läheistä voimme tehdä sen.