Toipumisesta ja yhteyksien löytämisestä

Mies oli valinnut toipumispolukseen itsetutkiskelevan yksinvaelluksen, jota höystivät satunnaiset kohtaamiset aamiaisten ääressä, lehtikioskeilla ja tuulessa mereen vievillä jyrkänteillä. En saanut koskaan tietää, oliko hän hakenut ammatillista apua, osallistunut vertaistoimintaan tai yhtäkkiä vain päättänyt luopua alkoholista.

Yhteys itseen, toisiin ja ympäröivään maailmaan on inhimillinen perustarve

Yksinvaeltajan satunnaisista kohtaamisista ja päiväkeskuksista päihdetyön erityisinä palveluina [1] ei ensituntumalta ehkä kuuluisi edes kirjoittaa samassa lauseessa, mutta osallisuusnäkökulmasta niitä yhdistää inhimillinen perustarve löytää yhteys itseen, toisiin ja ympäröivään maailmaan [2, 3].

Mitä samaa tunnistan tuon sumuisen irlantilaisaamun kohtaamisessa ja päiväkeskusmaisessa avoimessa olohuoneessa [4], Lissu Social Clubissa? Olen toteuttanut Lissussa tunnustavaa etnografiaa [5]: asettunut tutkijana henkilökohtaisiin suhteisiin työntekijöiden, osallistujien ja yhteisön kanssa ja vähä vähältä oppinut katsomaan yhteiskuntaa aktiivisesti päihteitä käyttävien ihmisten ja osallisuustyön silmin.

Avoimen toiminnan perusperiaate on omatahtoinen osallisuus

Aamiaiskeskustelun lähtökohtana vapaaehtoisuus vastasi Lissun avoimen toiminnan perusperiaatetta siitä, että osapuolet saapuvat ja osallistuvat sen toimintaan omasta tahdostaan [6, 7]. Kahvin juomisesta, keskustelun käynnistämisestä, siihen liittymisestä ja puheenaiheista voi jokainen päättää itse.

Vaikka joku osapuolista olisi tilanteessa päihtyneenä, hän voi etsiä yhteyttä toisiin ihmisiin eli haluta jakaa ajatuksiaan päivän uutisista, pyykinpesusta, televisiomainoksista, politiikasta, surustaan, unelmistaan tai mistä tahansa muusta arkipäiväisestä tai itselle tärkeästä asiasta. Joka tapauksessa osallistuja määrittää itse kohtaamisen keston, joka voi olla käden heilautuksesta koko aukioloajan kestävään hengailuun [5].

Päiväkeskustyön näkökulmasta merkitykselliseltä vaikuttaa se, että ihminen päättää omaehtoisesti siitä rytmistä, milloin ja kenelle hän luottaa asioitansa. Päihteiden käyttö ei siis ole vapaaehtoisissa kohtaamisissa automaattisesti asia, josta ihminen on toisille selontekovelvollinen tai johon hän etsii apua. Silloin kohtaamisissa on tilaa tulla näkyväksi vaikkapa filosofisten romaanien lukijana tai paikallishistorian tietäjänä.

Päiväkeskustyötä ohjaava laki [1] edellyttää, että apua (sosiaaliohjausta) on kuitenkin oltava tarjolla. Lissu Social Clubissa apu tarkoittaa esimerkiksi osallistujan ja työntekijän yhteistä asioiden selvittämistä, hakemusten täyttämistä ja asiointia eri palveluissa, sekä monien alojen ammattilaisten jalkautumista Lissuun [7].

Saavuttamaton päihdepalvelu ei palvele

Myös psykiatria on havahtumassa yhteisöllisten, osallisuusperiaatteisiin alusta asti sitoutuvien, osallistujien tarpeisiin mukautuvien ja siten saavutettavuuden kuiluja ylittävien päihdehoitomuotojen tarpeeseen [8].

Oikeastaan pitäisi kysyä, voiko päihdepalvelu edes edistää pitkittyneessä kriisissä elävän ihmisen [9] toipumista, jos se on itse erityistä tukea tarvitsevan ihmisen näkökulmasta [1] hard to reach, kaukana ihmisen arjesta, edellyttäen päihteettömänä asioimista tai ohittaen mahdolliset ja merkittävät ajanhallintaan, liikkumiseen ja turvattomuuteen liittyvät tuen tarpeet.

Päiväkeskustoiminta, joka ei edellytä päihteettömyyttä, sitoutumista tai kuntoutumista ja jonka toiminta on osallistujille ennakoitavaa, voi parhaimmillaan täyttää tällaisia kuiluja eri ääripäiden välillä. ”Ei kenenkään maalle” asettuva osallisuustyö [7] poistaakin juuri näitä rahan puutetta, näkymättömäksi jäämistä ja jopa totaalista paikattomuutta [10] osoittavia osallisuuden esteitä.

Kuten harmiton rupattelu aamiaispöydässä, myös päiväkeskuksissa tapahtuva huolenpitotyö elvyttää osallistujien kokemusta ihmisarvosta [7]. Vertaisena kohtaamisella ja huolenpidolla on merkitystä ainakin siinä, kun ihminen havahtuu toipumismotivaatioonsa. Siinä, että ihmisellä on huolenpidon ja arvostavien kohtaamisten kautta mahdollisuus löytää positiivinen yhteys itseensä, ja alkaa tuntea itsensä huolenpitoa ansaitsevana.

Alkoholin saatavuudelle ja käytölle altistavia tilanteita on mahdotonta karsia olemattomiin

Päiväkeskuksissa on mahdotonta kokonaan välttyä päihtymyksen mukanaan tuomilta konflikteilta. Näissä tilanteissa keskustelu on toimiva keino rauhoittaa tilannetta, eikä osallistujien vaikutusvaltaa toistensa ”kurinpitoon” tällaisissa tilanteissa kannata vähätellä. [7]

Toisaalta päihteiden käytön välttelyn kannalta paikka, jossa on muita päihteitä käyttäviä ihmisiä ja päihteitä, ei tietystikään ole optimaalisin. On mahdollista ja todennäköistäkin, että osallistuminen päiväkeskuksen toimintaan laukaisee mieliteon tai tarpeen, johon osallistuja vastaa käyttämällä päihteitä.

Erityisesti alkoholijuomien kuluttaminen on kuitenkin niin normalisoitunutta kaikkialla yhteiskunnassa, että sen saatavuudelle ja käytölle altistavia tilanteita on mahdotonta karsia olemattomiin. Retkahdusten estämisessä tahdonvoima, oman vastuun tunnistaminen, ajattelun muuttaminen, läheisten tuki ja ajankäytön muutokset ovat toimivia keinoja [11].

Tässä mielessä päiväkeskustoiminta tarjoaa päihdeongelmasta toipumiseen niin alustan oman vastuun kantamiseen ja tahdonvoiman harjoitteluun kuin yhteyden toisiin ihmisiin ja toimintamahdollisuuksiin: ihmisten seuraa, ammattilaisten tukea, päivärytmiä ja ohjelmaa ja usein myös ruokaa.

Päiväkeskustoiminnan tärkein tehtävä on läsnäolo

Pohjimmiltaan satunnainen aamiaiskeskustelu edusti päiväkeskustoiminnan tärkeintä tehtävää eli läsnäoloa. Läsnäolo ei ole ammattilaisten auttamishaluun perustuvaa palvelua, jota varten ihmiset ovat, muttei myöskään pelkästään paikka, joka on olemassa aktiivisesti päihteitä käyttäviä ihmisiä varten.

Parhaimmillaan läsnäolo tarkoittaa kaikkien päiväkeskuksessa toimivien ihmisten kumppanuutta ja kanssalaisuutta (vrt. ruots. medborgare), yhtä lailla arkisten ajatusten ja tunteiden jakamisessa kuin eriarvoisuutta tuottavien rakenteiden purkamisessakin [12]. Siksi läsnäolossa on myös toivo paremmasta tulevaisuudesta.

Lähteet

[1] Sosiaalihuoltolaki 1301/2014.

[2] Grönlund H & Hokkanen J: Matalan kynnyksen kohtaamispaikkojen toiminta ja korona-aikaisten rajoitusten muodostamat kynnykset. Teoksessa Hekkala M & Raitakari S (toim.): Osallisuutta ja osattomuutta yhteiskunnan marginaaleissa – Muuntuvat palvelut ja hyvinvointi koronapandemiassa, s. 74–99. Tampereen yliopisto 2023.

[3] Huotari R & Grönlund H: Osallisuustyö ja kävijöiden osallisuus yhteisöllisessä ruoka-avussa koronapandemian aikana. Teoksessa Hekkala M & Raitakari S (toim.): Osallisuutta ja osattomuutta yhteiskunnan marginaaleissa – Muuntuvat palvelut ja hyvinvointi koronapandemiassa, s. 274–298. Tampereen yliopisto 2023.

[4] Sokra koordinaatio: Avoin olohuone ilman vaatimusta päihteettömyydestä. Osallisuuden palanen. Innokylä, Sokra-koordinaatio ja ESR TL5 -hankkeet 2022.

[5] Hekkala M: Tunnustava etnografia yhteiskunnan marginaalissa – Tutkimusmenetelmälliset ratkaisut koronapandemiassa. Teoksessa Hekkala M & Raitakari S (toim.): Osallisuutta ja osattomuutta yhteiskunnan marginaaleissa – Muuntuvat palvelut ja hyvinvointi koronapandemiassa, s. 20–50. Tampereen yliopisto 2023.

[6] Isola A-M, Kaartinen H, Leemann L & Lääperi R, Schneider T, Valtari S & Keto-Tokoi A: Mitä osallisuus on? Osallisuuden viitekehystä rakentamassa, s. 20–21, 25. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, Helsinki 2017.

[7] Hekkala M, Makkonen I & Saraketo K: Osallisuustyön osaaminen kynnyksettömässä päihde- ja asunnottomuustyössä. Teoksessa Raitakari S, Harrikari T, Hekkala M & Kivipelto M (toim.): Sosiaalityö kriiseissä ja poikkeuksellisissa olosuhteissa. SoPhi (2023) 333–367. Sosiaalityön tutkimuksen vuosikirja, Jyväskylä 2024.

[8] Penzenstadler L, Khazaal Y & Fleury M-J: Editorial: Community-Based Outreach Treatment for Addictions and Concomitant Disorders: Time for a Change of Paradigm. Front. Psychiatry (2020) 11 (2).

[9] Ilmoniemi M: Kodittomuus pitkittyneenä ontologisen turvallisuuden kriisinä. Teoksessa Raitakari S, Harrikari T, Hekkala M & Kivipelto M (toim.): Sosiaalityö kriiseissä ja poikkeuksellisissa olosuhteissa. SoPhi (2023) 32–57. Sosiaalityön tutkimuksen vuosikirja, Jyväskylä 2024.

[10] Granfelt R, Eronen J, Judén T & Tuomi R: ”Meidän naiset” – Kokemusasiantuntijoiden kokemuksia korona-ajan työstä kaduilla ja päiväkeskuksessa. Teoksessa Hekkala M & Raitakari S (toim.): Osallisuutta ja osattomuutta yhteiskunnan marginaaleissa – Muuntuvat palvelut ja hyvinvointi koronapandemiassa, s. 51–72. Tampereen yliopisto 2023.

[11] Kuusisto K: Kolme reittiä alkoholismista toipumiseen. Tutkimus muutoksesta hoidon ja vertaistuen avulla sekä ilman professionaalista hoitoa. Acta Universitatis Tamperensis, Nro 1492. Tampere University Press, Tampere 2010.

[12] Isola A-M, Nousiainen M & Valtari S: Osallisuustyö välineenä heikossa asemassa olevien vallan lisäämiseen. Teoksessa Suoninen-Erhiö E, Pohjola A, Satka M & Simola J (toim.): Sosiaaliala uudistuu. Tietopohjan ja vuorovaikutuksen kysymyksiä, s. 165–188. Huoltajasäätiön julkaisuja. Huoltajasäätiö sr, Helsinki 2020.