Kuka näkee ja kuulee läheistä, kun toinen pelaa liikaa rahapelejä?

On ymmärrettävää, että huomio ja tuki kohdistuvat siihen, jolla on ongelma. Samalla läheiset jäävät usein ilman tukea ja osallisuutta omaan toipumiseensa. Tämä sai minut pysähtymään ja kysymään: Mitä tapahtuu sille ihmiselle, jonka elämään toisen ongelmallinen rahapelaaminen jättää jälkensä, mutta joka ei ehkä koskaan hae tai saa apua itselleen?  

Halusin ymmärtää, millaista toipumista läheinen käy läpi, ja mitä hän tarvitsee voidakseen paremmin. (Näistä kysymyksistä syntyi YAMK-opinnäytetyöni ”Rahapeliongelmasta haittoja kokevien läheisten toipumispääoma”.) 

Läheisten toipumispääoma  

Toipumispääoma tarkoittaa ihmisen käytettävissä olevia sisäisiä ja ulkoisia voimavaroja, jotka tukevat toipumista. Toipumispääoma läheisten näkökulmasta on vielä suhteellisen uusi ajattelutapa, joka tuo esiin sen, kuinka moninaiset tekijät vaikuttavat läheisen kykyyn toipua ei vain selviytyä. Se auttaa ymmärtämään toipumista kokonaisuutena, jossa myös läheisellä on oikeus ja mahdollisuus rakentaa elämäänsä uudelleen.

Kyse ei ole vain selviytymisestä tai siitä, että ”pääsee yli” vaikeasta kokemuksesta. Kyse on myös siitä, mitä kaikkea ihminen tarvitsee rakentaakseen elämäänsä uudelleen omista lähtökohdistaan käsin. Toipuminen ei ole yksittäinen tapahtuma, vaan kokonaisuus, jossa sekä sisäisillä että ulkoisilla voimavaroilla on tärkeä toipumista tukeva merkitys.

Läheiset eivät tunnista omaa rooliaan  

Opinnäytetyötäni varten haastattelin läheisiä, jotka ovat kokeneet haittoja toisen pelaamisesta. Jokaisen tarina on yksilöllinen, mutta yhteisiä teemoja olivat uupumus, yksinäisyys ja ulkopuolisuus. Moni kertoi siitä, miten oma hyvinvointi on jäänyt taka-alalle, kun huomio on vuosien ajan keskittynyt toiseen ongelmaan ja toipumiseen.

Läheiset eivät aina tunnista omaa rooliaan. Tällaisessa tilanteessa läheinen voi jäädä täysin näkymättömäksi, vaikka hänen kokemuksensa on yhtä lailla totta, yhtä lailla kuultava. 

 

Oikeus omaan toipumiseen omalla tavalla 

Samaan aikaan olen kuullut myös toivosta. Siitä, kuinka tärkeää on, että läheinen saa tilaa ja oikeuden omaan toipumiseensa. Hänen kokemuksensa tulee ottaa vakavasti, ja hänen tulee saada apua ja tukea, joka ei pelkästään suhteudu pelaajaan. Toipumisen ei tarvitse olla suuria tekoja tai nopeaa muutosta. Se voi olla pieniä oivalluksia, tunteiden sanoittamista, rajan vetämistä, tai ensimmäistä kertaa kysymistä: mitä minä tarvitsen voidakseni hyvin? 

Toipumispääoma auttaa hahmottamaan läheisten toipumisen moninaisuutta. Se ei ole yksittäinen asia, vaan kokonaisuus, joka rakentuu pala palalta. Omien rajojen tunnistaminen, vertaistuki, taloudellinen vakaus, emotionaalinen turvallisuus ja tiedollinen ymmärrys, kaikki nämä ovat osa läheisen omaa toipumispääomaa.  

Miten palvelujärjestelmä toimii 

Nostan esiin myös kysymyksen palvelujärjestelmästä: miten me huomioimme läheiset? Onko heille tarjolla riittävästi tukea? Tunnistammeko me heidän tarpeensa palveluissa? Pitäisikö läheisten toipumista mitata ja seurata samalla tavalla kuin riippuvuuksista toipuvien?  

Nämä kysymykset eivät ole helppoja, mutta uskon, että niihin vastaamalla voimme kehittää läheisille inhimillisempää ja kokonaisvaltaisempaa tukea. 

Jokaisella läheisellä on oma tarinansa 

Minulle tärkein viesti on ollut se, että läheiset eivät ole vain osa jonkun toisen tarinaa. Heillä on oma tarinansa, oma polkunsa, omat haavansa ja ennen kaikkea, omat voimavaransa. Kun heidät kohdataan toipujina, ei vain kärsijöinä tai tukihenkilöinä, avautuu mahdollisuus uudenlaiseen alkuun. Ei siihen, että kaikki palautuisi ennalleen, vaan siihen, että syntyy jotakin uutta. Sellaista, jossa myös läheinen on arvokas itsensä tähden. 

Haluan tehdä läheisen toipumista näkyväksi. Haluan antaa äänen niille, jotka usein jäävät kuulematta. Tämä on kutsu katsoa läheisiä uusin silmin ei vain toisen varjossa elävänä, vaan itsenäisenä, toipuvana ihmisenä.