Hymy vai asunto

Kysymys on typerä, sen sisältämä vastakkainasettelu turha. Mutta kysymys on silti oleellinen.

Asunnoton varmasti haluaa asunnon. Jos elää kadulla, haluaa asunnon, jossa on turvallista ja lämmintä ja joka tarjoaa mahdollisuuden ennakoitavaan ja vakaaseen elämään.

Lempeä ja tuomitsematon hymy on kadulla asuvalle varmasti mieluisampi kuin vihainen tai halveksiva katse. Mutta ystävällinen kohtaaminen ei poista asunnottomuuden tuomaa ahdistusta, stressiä, kylmää eikä pelkoa.

Se miten me suhtaudumme toisiimme, myös heihin, jotka ovat päätyneet ahtaalle, ei tietenkään ole merkityksetöntä. Ihmisyys rakentuu arvostavista kohtaamisista. Mutta ei riitä, että arvostamme, hymyilemme ja katsomme ystävällisesti. Umpivaikea elämäntilanne ei ratkea hymyin, se vaatii konkreettisia toimia. Asunto lämmittää ja tuo turvaa enemmän kuin hymy.

Ihmisten välisten kohtaamisten lisäksi tarvitaan myös rakenteita. Tarvitaan päätöksiä, jotka turvaavat asumisen. Samalla kun meidän tulee katsoa, kohdata ja hymyillä arvostavasti, meidän pitää vaatia päätöksiä, jotka turvaavat asumisen kaltaisen perusoikeuden kaikille.

Me luomme tämän yhteiskunnan, sen arvot ja valinnat. Meidän pitää vaatia asuntoja ja asumisen tukea, inhimillisiä elinolosuhteita. Ei riitä, että olemme hyviä ihmisiä, meidän pitää myös luoda hyvä yhteiskunta.

Hyvä yhteiskunta ei ole hyvä vain sinulle ja minulle vaan meille kaikille. Näistä asioista eivät päätä ne jotkut toiset, demokratia tarkoittaa sitä, että me päätämme.

Turvalliseen arkeen tarvitaan hymy ja asunto.