Juttu
Juttu
|Kuule kokemusta
Naseem Muslah – Teksti Emilia Lehikoinen – Piirroskuvat
”Kerran noin keski-ikäinen miesasiakas kysyi minulta: ’Nyt kun sä olet nuori maahanmuuttajataustainen mies ja minä olen keski-ikäinen suomalainen mies, niin mitä mieltä olet katujengeistä?’ Se kysymys tuntui diskriminoivalta, koska tuntuu siltä, että media on leimannut näköisiäni ihmisiä katujengiläisiksi. En ajatellut, että hän tarkoitti sitä pahalla, mutta se tuntui pahalta.”
”Olen 27-vuotias mies, Helsingissä syntynyt sekä kasvanut, käynyt koulut ja armeijan Suomessa. Minulla on kahden vuoden työkokemus taksinkuljettajana.
Merkittäviä kokemuksia, joita voin käyttää voimavarana, ovat taksialalla koettu rasismi ja ymmärtäminen asemastani etniseen vähemmistöön kuuluvana henkilönä.”
”Olen oppinut ymmärtämään, että ennakkoluulot ja rasismi ei pyöri pelkästään lähiökapakoiden asiakkaiden tai pk-seudun ulkopuolella asuvien ihmisten piireissä, jotka eivät ole olleet tekemisissä hirveästi niin sanotusti maahanmuuttajataustaisten kanssa, vaan myös niiden piireissä, joilla on vaikutusvaltaa ja työllistämisvaltaa, niin sanotut kouluttautuneet ihmiset.”
”Työnantajien ennakkoluulot ja pelko aiheuttavat maahanmuuttajataustaisten nuorten syrjäytymistä ja rikollisuuteen ajautumista. Olen myös monesti jutellut nuorten maahanmuuttajataustaisten kanssa, joista monet heistä on menettänyt toivon. Olen ajatellut, että miksi edes haen minnekään töihin, kun moni työnantaja antaa kielteisen päätöksen etnisen taustan perusteella.
Ihmisiä on erilaisia. Esimerkiksi on niitä kavereita, jotka hyväksyvät asian, miten se on, ja jatkavat eteenpäin lähettämällä enemmän työhakemuksia, tekemällä ahkerammin töitä ja korkeakouluttautuvat tai erikoistuvat johonkin ammattiin, jotta pääsevät eteenpäin elämässä. Sitten on niitä, jotka näkevät yrittämisen turhaksi ja valitettavasti valitsevat huonomman vaihtoehdon.”
”Nuoremman sukupolven kanssa on menty parempaan suuntaan. Monet kantasuomalaiset nuoret verkostoituvat maahanmuuttajataustaisten nuorten kanssa paremmin kuin vanhemman sukupolven kanssa. Silti se ei poissulje sitä, että on paljon parannettavaa tasa-arvoisuudessa ja integroitumisessa.
Päättäjillä ja yhteiskunnalla on velvollisuus tehdä parempaa työtä sen eteen, että ei olisi epätasa-arvoisuutta työnhaussa, oli syy mikä tahansa, etninen tausta, ikä, ihonväri, pituus tai paino. Ainut asia, millä pitäisi olla merkitys, on pätevyys tehdä kyseistä työtä.
”Näistä syistä moni maahanmuuttajataustainen nuori lähtee ulkomaille opiskelun tai töiden perässä, jotta välttyisivät syrjinnältä. Monet eivät tahdo käydä armeijaa näistä syistä: Olen jutellut usean armeijaikäisen nuoren kanssa ja kun kyselin heidän intin suorittamisesta, niin he vastaavat: – Miksi palvelen armeijassa maassa, jossa minua ei arvosteta.”
”Kokemukseni ovat antaneet minulle ikävän tunteen sen kannalta, että etninen taustani saattaa sulkea minulta paljon ovia. Onneksi en luovuta helposti, vaan haluan rikkoa ennakkoluulot menestymällä opiskelussa ja tulevaisuuden työpaikoissa.”
”Taksi-alalla 80 % asiakkaista on ollut erittäin mukavia varsinkin, kun osasin kommunikoida heidän kanssaan ja osasin tuoda heille hyvää palvelua. Kielitaitoni on auttanut siinä todella paljon. Olen myös hyvällä ja asiallisella käytöksellä rikkonut monelta asiakkaalta ennakkoluulot.
Tullessani Sininauhaliitolle olin alkuun skeptinen sen suhteessa, että tulenko kokemaan niitä ikäviä asioita, mitkä kuuluivat arkeeni taksialalla.”
”Mutta asia meni toisinpäin! Kollegoitten ystävällisyys sekä kohteliasuus ja se miten lämpimästi minua otettiin vastaan Sininauhaliitossa, on tuonut minulle erittäin paljon toivoa tulevaisuuden suhteen ja muistutti minua, että Suomessa oikeasti suurin osa ihmisistä on hyviä ihmisiä.
Yleisin kysymys, jota kuulin, oli kun ajoin taksia: ’Mistäs päin maailmaa sä oot Suomeen eksynyt?’ Vastaukseni oli joka kerta, että Kättäriltä (Kätilöopistolta).”
Paikka auki -ohjelma
Vuosina 2018–2025 Paikka auki -työpaikka järjestyi 1500 haastavassa työmarkkinatilanteessa olevalle nuorelle tai osatyökykyiselle henkilölle, joista jopa 2/3 jatkoi työhön tai opiskelemaan työsuhteensa jälkeen. Vaikuttavuustutkimus osoitti Paikka auki -ohjelman olevan taloudellisesti kannattavaa työllistymisen tukea. Paikka auki -koordinaation toiminta päättyi vuoden 2025 lopussa STEA:n päätöksellä.
Paikka auki -koordinaation toiminta päättyy vuoden 2025 lopussa
Kirjoittaja oli vuonna 2025 Sininauhaliiton järjestöavustaja Paikka auki –työntekijänä. Hän huomasi, että on ihmisiä, jotka ovat avoimia ymmärtämään ja kuuntelemaan, millaisia haasteita, varsinkin työllistymisen kannalta, on maahanmuuttajataustaisen arjessa.
Juttu
Juttu
Pääkirjoitus
Juttu